Rinnat räjähtävät japanilaismainoksessa – mitä ihmettä?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kuten monet internetissä aikaa viettäneet tietävät, japanilaiset televisiomainokset eroavat usein melkoisesti länsimaisista. Ne tarjoilevat usein yliampuvan värikkäitä sävyjä, omituisia hahmoja ja täysin surrealistisia tilanteita, joissa ei länsimaisten katsojien silmissä ole juurikaan päätä eikä häntää.

YouTube
YouTube

Nyt internetissä on levinnyt erittäin hämmentävä japanilaismainos. Siinä joukko japanilaisia bikinimalleja törmää valokuvausten tauolla studiossa Daruma-nukkeen, ja he alkavat leikkiä hahmon kanssa suomalaisille peili-nimellä tunnettua leikkiä. Tapahtumat saavat oudon käänteen kun tyttöjen rinnat alkavat räjähdellä lennättäen keltaista nestettä ympäriinsä.

Reddit-sivuston käyttäjien mukaan kyseessä on Kamisama no Iutoori -nimiseen manga-sarjakuvaan perustuvan elokuvan traileri. Erikoinen tyyli selittyy japanilaisuuden lisäksi sillä, että elokuvan ohjaajana toimii toisinaan oudoista ja väkivaltaisistakin elokuvista tunnettu Takashi Miike. Quentin Tarantinon ystävänä tunnetun miehen aikaisempia elokuvia ovat esimerkiksi Audition, Ichi the Killer ja Visitor Q.