Teini-Kardashian aloitti laulu-uran – ei halua Kanye Westiä apuun

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianien klaaniin kuuluvien naisten yrittelijäisyyttä ei voi ainakaan aliarvioida, sillä jokainen sisarparven naisista on kunnostautunut omaa uraa luomalla. Myös isosiskojensa vanavedessä kulkevat Kylie ja Kendall Jenner ovat nuoresta iästään huolimatta kokeilleet siipiään monessa eri yritysviritelmässä.

Kerroimme äskettäin Kylie Jennerin siirtyneen yritysmaailmaan, sillä 17-vuotias tähtönen lasneerasi oman hiustenpidennysmallistonsa. Mallisto kantaa nimeä Kylie Hair Kouture. Nyt neitokainen on aloittanut laulutunnit aikeenaan valloittaa maailma musiikkibisneksen avulla. Hän haaveilee olevansa seuraava Katy Perry, mutta tarvitsee runsaasti apua uralla edetäkseen.

Perheestä löytyy jo yksi suuri musiikkimaailman suurvaikuttaja: Kim Kardashianin aviomies Kanye West. Kylie ei kuitenkaan halua kääntyä suosikkiräppärin puoleen, sillä hän pelkää kuollakseen miehen liian rehellistä palautetta ja otetta. HollywoodLife.comin mukaan Kylie pitää Kanyeta turhan mahtipontisena, eikä halua ylimääräistä kitkaa perheeseen.