Näin oikomishoito muutti tytön hymyn – tiivistettiin minuuttiin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joillakin lapsilla nähdään hammasrautoja, joiden avulla suoristetaan purentaa ja harjoitetaan oikomishoitoa. Hampaiden oikomishoidot ovat nykyään suosittuja myös aikuisten keskuudessa, sillä yleensä sen avulla saavutetaan huomattavia tuloksia lyhyessä ajassa.

YouTube
YouTube

Jo vuonna 2009 YouTubeen julkaistu video on lähtenyt uusintakierrokselle verkossa. Videolla näytetään 18 kuukauden, eli 1,5 vuoden aikana tapahtuneen oikomishoidon tulokset minuutissa. Timelapse-tekniikalla toteutettu video osoittaa selkeästi, kuinka hammasraudoilla voi saada näyttäviä tuloksia suun purukalustoon ja suhteellisen lyhyessä ajassa.

Osa ihmisistä häpee hammasrautojaan, mutta lyhytaikainen kiusa on pieni verrattuna loppuelämän kestävään tulokseen. Kauniit hampaat antavat kauniin hymyn. Hampaiden oikomishoitoa kutsutaan ortodontiaksi, mikä tulee suoraan hampaiden suoristamista tarkoittavasta kreikankielisestä sanasta.