Rattijuoppo törmäsi seinään – törttöily tallentui videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Australian Perthin kaupungissa asusteleva nainen oli hypännyt humaltuneena autonsa rattiin. 50-vuotias nainen ajoi holtittomasti rauhallisella asuinalueella ja hänen raju törttöilynsä toisen liikenteessä olevan kuljettajan kojelautakameraan.

YouTube
YouTube

Videolle on taltioitu hurja ohitustilanne, jonka jälkeen kuski menettää autonsa hallinnan ja rysähtää päin omakotitaloa. Korttelin asukkaat olivat tapauksesta järkyttyneitä. Nainen oli hurjastellut heidän naapurustossaan kolmen aikaan iltapäivällä, jolloin kaduilla oli paljon liikennettä ja lapsia leikkimässä.

Hiljaisella asuinalueella nainen oli kaasutellut humalassa yli 70 kilmetrin tuntivauhtia. Kaikkien onneksi rytäkässä ei loukkaantunut ketään. Naisen auto törmäsi talon katokseen ja pysähtyi siihen paikkaan.

Autokameran kuvaama video oli poliiseille tärkeä todiste. Kuski puhalsi hieman yli sallitun alkoholirajan, mutta naista ei voitu syyttää törkeästä rattijuopumuksesta. Autokameran kuvaaman videon perusteella kuski syyllistyi kuitenkin myös räikeään ylinopeuteen, ja sen perusteella kuski tulee saamaan tuomion.