Pikkulapsen karmiva pila järkytti aikuisia – Duudsoneiden kaveri taustalla

Viihdeuutiset · Annika Kela

Ihmisten säikyttely on kautta aikojen ollut hauskaa viihdettä. Mitä parempi säikyttelytaktiikka, sitä hauskempi lopputulos pelottelulla on. Nettiin on lisätty kylmiä väreitä aiheuttava pilailuvideo, jossa esiintyy pieni taapero kauhunaamari kasvoillaan ja pelottelee aikuisia.

YouTube
YouTube

Nettipilailija Roman Atwoodin video todistaa, kuinka paljon aikuiset ihmiset pelkäävät pientä lasta, kun se käyttäytyy poikkeavasti ja tarkoituksella pelottavasti. Parhaimmissa kauhuelokuvissa on esiintynyt pieniä lapsia, joten ei ole ihme, että myös tosielämässä ihmiset saa kauhun valtaan, kun pienokaiselle annetaan lupa pelotella aikuisia.

Pilailuvideolla mustiin pukeutunut kaksivuotias säikyttelee ihmisiä kadulla, parkkihallissa ja puistossa. Poika pelottelee aikuisia ihmisiä juoksemalla heidän perässään nauraessaan lapsenomaista naurua. Poika myös kauhistuttaa sillä, että hän seisoskelee maassa makaavan ihmisen vieressä ja odottaa, että joku tulee kysymään onko lapsella kaikki kunnossa.

Pienen lapsen kauhunaamari saa aikuiset kiljumaan pelosta. Pilailu näyttää olevan hauskaa puuhaa pienelle pojalle, sillä aikuisia on helppo säikytellä. Poika suoriutuu tehtävästään eriomaisesti, sillä hän onnistuu pelästyttämään lähes kaikki videolla esiintyneet aikuiset.