Mies osti halvan omakotitalon – karmaiseva löytö makuuhuoneesta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Yhdysvalloissa on tapana myydä asunnot usein irtaimistoineen tai huonekaluineen. Floridalainen mies oli ostanut huutokaupassa Cape Coralin alueelta asunnon 76.700 eurolla. Etukäteen oli ainoastaan tiedossa, että asunnossa oli asunut syrjäytynyt nainen.

Kaupat tehnyt 61-vuotias William Wilson järkyttyi talon oven avatessaan. Koko asunto oli pahvilaatikoiden täyttämä, ja mies kuvaili näkyä kuin keskeneräiseksi muutoksi. Laatikoiden päällä oli myös lintuhäkki, jonka alla oli iso kasa ilmeisesti häkin asukkaana olleen lemmikkieläimen ulosteita. Kun mies jatkoi kulkuaan kohti makuuhuonetta, löysi hän sängyn vierestä ruumiin.

Ruumis oli aloittanut hajoamisprosessin jo aikoja sitten, eikä siitä pystynyt määrittelemään sukupuolta tai muita ulkoisia seikkoja. Surullisinta tapauksessa oli miehen mukaan se, että kukaan ei ollut etsinyt tai kaivannut asuntoon menehtynyttä henkilöä. Asunnosta löytyi maksamattomia laskuja kolmen vuoden takaa. Poliisit olivat kuitenkin käyneet tarkastamassa asunnon vuonna 2013, eikä siellä tällöin havaittu ruumiita, News-Press uutisoi.