Suomalaiskomistus oli ehdolla James Bond -elokuvaan!

Viihdeuutiset · Stara.fi

James Bond -elokuvat lukeutuvat maailman menestyneimpiin elokuvasarjoihin, ja salaisen agentin vuonna seikkailut ovat suosiossa vailla vertaansa. Seuraavaan Bond-elokuvaan oli Staran saamien tietojen mukaan ehdolla myös suomalainen Hunks-komistus Jucci Hellström.

Skandinavian Hunks -tähtenä sekä esiintymislavoilta että televisiosta tunnetuksi tullut Jucci Hellström kertoi Staralle kuulleensa James Bond Finland Clubin Mertsi Peteniukselta, että seuraavan Bond-elokuvan rooliin haettiin näyttäviä näyttelijöitä, ja Hellström oli noussut siinä vaiheessa esiin.

– Minulta kysyttiin, että olisinko kiinnostunut. Tottakai olin! Minun kuviani oltiin ilmeisesti nähty jo Britanniassa ja sen perusteella olivat kiinnostuneet. Sitten minusta lähetettiin sinne enemmän kuvia, videoita ja CV, Jucci kertoi Staralle.

– Pidin asia aika hupaisena mutta olin asiasta kuitenkin otettu. Pikku ongelma oli se, että oltiin vähän myöhään liikenteessä ja piti olla heti valmiudessa lähtemään Britanniaan final castingeihin, jos käsky kävisi. Jokunen viikko kuitenkin meni ja olin jättänyt jutun jo taakseeni, kun tuli viesti, että rooli on jo täytetty Dave Bautistalla, eli tällä kertaa ei arpa osunut.

Seuraavassa Bond-elokuvassa nähdään siis suomalaisen Hunksin sijaan Dave Bautista, joka tunnetaan wrestling-piireissä taiteilijanimellä Batista. Suomalaiskomistus kuitenkin huomioitiin elokuvatuottajien toimesta.

– Sieltä kiitettiin Suomen James Bondin Clubia hyvästä ehdokkaasta. Olivat yllättyneitä, että Suomesta löytyi näinkin näyttävä tapaus ja totesivat, että ”Let’s keep him in the file”. Eli tässä odotetaan nyt seuraavaa breikkiä, Jussi Hellström naureskeli.

Kerroimme viime vuonna kuinka Jucci Hellström toimi Suomen euroviisuedustaja Krista Siegfridsin henkilökohtaisena turvamiehenä Malmössä kisatussa Euroviisujen finaalissa. Raamikas suomalainen kiinnitti kovasti huomiota erityisesti punaisella matolla.

Kuva: Heidi Maijala
Kuva: Heidi Maijala
Kuva: Heidi Maijala
Kuva: Heidi Maijala