Koulu ratsasi oppilaansa – 215 passitettiin kotiin sääntörikkomuksista

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Koulupuvut ovat yleisiä Britanniassa, jossa lapsille on määritelty tarkat pukeutumisohjeet opinahjoaan varten. Bradfordissa sijaitsevasta Hanson Academysta on nyt lähetetty kotiin yli kaksisataa oppilasta pukeutumisrikkomusten takia. Tapaus on aiheuttanut nettiraivoa vanhemmissa.

Koulun 215 oppilasta oli rikkonut pukeutumissäädöksiä. Oppilailla oli muun muassa ollut räikeän väriset hiukset, liikaa koruja korvissa tai liian näyttävät korut, lävistyksiä tai vääränlaiset kengät. Osa oppilaista lähetettiin kotiin, koska heillä ei ollut näytettävänään koulun omaa henkilötodistusta. Vanhemmat ovat nyt valittaneet koulun tempauksesta julkisesti Hanson Academyn Facebook-sivuilla.

Koulun rehtori on puolustellut asiaa. Hänen mukaansa koululla on täysi oikeus lähettää epäasiallisesti pukeutuneet oppilaansa kotiin. Hän selvitti tilannetta myös BBC:n Radio Leedsille, ja kertoi koulun valmentavan oppilaitaan aikuisten elämää varten. Koulupukujen tarkoituksena on myös poistaa oppilaiden eriarvoisuutta.