Ihmiset pukeutuivat keiloiksi – poliisiauto ajoi kumoon

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Aberdeen kadulla partioivat poliisit osoittivat äskettäin juhlamieltä Halloweenin kunniaksi. Poliisit olivat saapuneet keskustan kaduille seuraamaan, että Halloweenin juhliminen sujuu rauhallisissa merkeissä.

YouTube
YouTube

Pian he näkivät tilaisuuden ottaa osaa juhlintaan humoristisessa mielessä ja päättivät toimia sen mukaisesti. Aberdeen kaduille oli kerääntynyt satoja naamiaisasuihin pukeutuneita juhlijoita. Eräät kaverukset olivat päättäneet yhdessä pukeutua valkoisiksi keiloiksi. Ihmiskeilat kävelivät rauhassa keskustan kadulla, kunnes huomasivat että kadulle kääntyi poliisiauto.

Juhlijat halusivat hauskuuttaa poliiseja ja kerääntyivät auton eteen keilamuodostelmaan. Ihmiset ympärillä kerääntyivät kadunn reunaan katsomaan, mitä tapahtuu kun keilat seisovat kolmion muotoisessa muodostelmassa auton edessä. Poliisiauto peruutti ja sitten hiljaa valuen tuuppasi keilat kumoon.

Kaverukset riemastuivat poliisien hassuttelusta ja pomppivat auton edessä iloisesti. Kukaan ei satuttanut itseään kaatuessaan keilakasaan. Poliisit toivottivat juhlijoille hauskaa iltaa ja jatkoivat sitten matkaa.