Koko ravintolaketjun työtekijät irtisanoutuivat samaan aikaan

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Johtajuus vaatii muutakin kuin alamaisten määräilemistä ja voiton maksimointia. Johtajat johtavat ihmisiä – eivät asioita. Osa firmansa perustaneista henkilöistä voivat olla erinomaisia yrittäjiä, mutta huonoja johtajia.

Eräs tällainen henkilö johtaa yhdysvaltalaista Dickey’s Barbecue Pit -ravintolaketjun yhtä yksikköä. Sanotaan, että sitä saa mitä tilaa. Ravintolan johtaja sai taannoin työntekijänsä niin raivon partaalle, että koko työporukka otti samaan aikaan lopputilin.

Työntekijöitä oli kohdeltu jo pitkään huonosti, eivätkä he jaksaneet enää toimia itse yrityksen vastuunkantajina. Työntekijät kävelivät ravintolasta ulos ja jättivät oveen lapun, joka julkaistiin pian Redditissä.

Joukkoirtisanoutuminen on kerännyt runsaasti mainetta ja kunniaa netissä, sillä moni toivoo olevansa yhtä rohkea huonosta ja epäoikeudenmukaisesta työpaikasta lähteäkseen.

– Huomio: Dickey’sin väki on lopettanut. Liikkeessä on ollut vajaa miehitys, eikä omistaja välitä firmastaan tarpeeksi pitääkseen siitä huolta. Kannattaa käydä Lewis Center -nimisessä paikassa, lapussa luki.