Rihannan vaanijassa samoja piirteitä kuin John Lennonin murhaajassa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Poptähti Rihanna on joutunut kokemaan kuuluisuutensa varjopuolen. Naisen perässä on useiden kuukausien aikana ollut pakkomielteinen vaanija, joka pidätettiin heinäkuussa rikottuaan lähestymiskieltoaan. 54-vuotias mies pidätettiin Rihannan Manhattanilla sijaitsevan asunnon kulmilta.

New Yorkin tuomioistuin on todennut miehen syyllistyneen vaanimiseen, ja miehen on arvioitu olevan vaaraksi muille. Miehen mielentilaa on tutkittu ja tutkimusten mukaan mies elää harhaisessa maailmassa, jossa hän kokee olevansa oikeutettu satuttamaan, tai jopa murhaamaan kuuluisan laulajattaren.

Tuomarin on kerrottu verranneen miestä John Lennonin vaanijaan, joka tunnetaan myös Lennonin murhaajana. Tuomari on todennut, että mies on kuin tikittävä aikapommi, jota ei voi päästää vapaalle jalalle tai jotain pahaa tulee tapahtumaan.

Vaanija on ollut tutkittavana psykiatrisen sairaalan osastolla heinäkuusta lähtien. Mies on anonut vapautumista sairaalasta, jonka New Yorkin tuomioistuimen tuomari eväsi. Tuomari on vaatinut, että miehen hoitoja jatketaan ja mielenterveydentila tutkitaan perusteellisesti ennen kuin voidaan todeta, että hän on yhteiskuntakelpoinen.

Uusimmat