Saksalainen DJ-tähti varasti suomalaiskappaleen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teknologian kehittyessä ja musiikkitiedostojen liikkuessa vauhdikkaasti tietoverkoissa myös biisivarkauksien määrä on ollut viime vuosina kasvussa. Olemme kertoneet jo useista tapauksista, joissa suomalaisten musiikintekijöiden töitä on varastettu kokonaan tai osittain maailmalle.

MIxhell - Drums of Hell
MIxhell – Drums of Hell

Nyt tuoreimmassa tapauksessa suomalainen tuottaja Jarno Eerola kertoo, että saksalainen DJ Hell on varastanut hänen kappaleensa. Kyseessä on DJ Hellin ja entisen Sepultura-tähti Mixhellin yhdessä julkaisema kappale Drums of Hell, joka on lähes identtinen Eerolan kappaleen kanssa. Suomalaismies ja DJ Hell tekivät aiemmin yhteistyötä, mutta saksalainen ei ollut vuonna 2012 kiinnostunut ostamaan juuri tätä Eerolan kappaletta, joten kauppoja ei tullut.

Soundcloud
Soundcloud

Nyt kappale on siitä huolimatta DJ Hellin hänen julkaistavaksi, mutta ilman lupaa ja korvauksia. Se julkaistiin 7. marraskuuta useissa eri musiikkipalveluissa. Eerola ryhtyi heti toimeen, ja tähän mennessä muun muassa YouTube, SoundCloud ja DJ-kauppa Beatport ovat poistaneet kappaleen valikoimistaan. Kappaleen voi kuitenkin kuunnella edelleen Amazonista tästä linkistä. Kappale katosi kuuluvista myös Mix Mag -lehden artikkelista.

Stara seuraa tilanteen kehittymistä.