Pähkähullu hyppy kanjoniin – tätä ei moni uskalla tehdä

Viihdeuutiset · Annika Kela

Joukko hurjapäitä on hakeutunut Utahin osavaltiossa sijatsevalle kanjonille testaamaan rohkeuttaan. Miehet ovat suunnitelleet toteuttavansa stuntin, jossa he hyppäävät kanjonin reunalta ja jäävät roikkumaan kanjoniin köyden varassa.

YouTube
YouTube

Stuntin suorittaminen vaati perusteellista suunnittelua etukäteen. Miehet mittasivat köyden huolella ja tarkistivat, että heillä on tarpeeksi tilaa keinua sivuille. Ensimmäisenä hyppäävä hurjapää toteaa, ettei hän ole koskaan hypännyt mistään näin korkealta ilman laskuvarjoa.

Hurjalla videolla huumorintajuinen nuori mies hyppää kanjoniin sateenvarjosta kiinni pidellen. Sateenvarjosta ei pudotuksessa ollut apua, eikä mies leijunut alas niin kuin Maija Poppanen. Onneksi miehellä oli kuitenkin myös valjaat joihin köysi oli sidottu, ja mies jäi roikkumaan kuilun pohjalle. Henkeäsalpaavan kauniissa maisemissa suoritettu stuntti on upeaa katseltavaa.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat