Räppäri haki kannabissätkien käärijää – sai 60 000 työhakemusta

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Wacka Flocka Flame on alun perin Atlantasta ponnistava amerikkalaisräppäri, jonka No Hands -hitti myi Yhdysvalloissa kultaa. Hän julkaisi aiemmin syksyllä Instagramissa viestin, jonka mukaan hän etsii itselleen ammattimaista blunttien, eli sikaripaperiin tehtyjen kannabissavukkeiden käärijää.

Muun muassa näyttelijä Seth Rogenin on kerrottu hakeneen paikkaan ja jopa palkattu huumorimielellä tehtävään. Wacka Flocka on kuitenkin antanut myös muille mahdollisuuden, ja hänen työryhmänsä käy parhaillaan läpi 60.000 työhakemusta.

Työtehtävän palkka olisi jopa 50.000 dollaria vuodessa. Kun Wacka Flockalta tiedusteltiin erikoisen työtarjouksen syytä, sanoi hän TMZ:lle olevansa todella huono käärijä, eikä hänellä ole siihen tarpeeksi aikaa.

Räppäri nousi taannoin kyseenalaisiin otsikoihin, kun hänen keikkansa aikana yleisöön muodostuneessa mosh-pitissä puukotettiin kahta miestä. 28-vuotias Wacka Flock Flame on uransa aikana tehnyt yhteistyötä muun muassa Draken, Wyclef Jeanin ja Gucci Manen kanssa. Viimeksi mainitun kanssa räppäri on tosin ajautunut sittemmin rajuihin riitoihin.