Kuuden lapsen äiti teki olutmailin maailmanennätyksen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Beer Mile on erityisesti yhdysvaltalaisten opiskelijoiden keskuudessa suosittu laji, joka yhdistää urheilun ja huvin. Kyseessä on mailin juoksumatka, jonka osanottajien on urheilusuorituksen yhteydessä juotava sovittu määrä olutta.

YouTube
YouTube

Juoksuharrastaja Chris Kimbrough testasi oulutmailin kisakuntoaan yhdessä miehensä kanssa. 44-vuotias teksasilainen äiti juoksi mailin ajassa 6 minuuttia ja 28,6 sekuntia. Hän rikkoi näyttävästi edellisen ennätyksen 13,4 sekunnilla, joka tehtiin 17 vuotta sitten.

Yksi maili on 1,6 kilometriä, ja nainen joi juoksusuorituksen aikana neljä olutta. Chris aikoo osallistua joulukuussa järjestettäviin olutmailin maailmanmestaruuskilpailuihin. Juoksijalla on kuusi lasta, joista nuorin on reilu 1,5-vuotias ja vanhin 16 vuotta.

Edes oma aviomies ei ole koskaan nähnyt vaimonsa juovan enempää kuin muutaman oluen, joten ennätys tuli hänellekin yllätyksenä, Huffinton Post uutisoi. Huonosti varautuneiden kaljamailin juoksijoiden suoritus keskeytyy usein nopeasti iskevään pahoinvointiin ja oksenteluun. Chris ei antanyt ylen edes suorituksen jälkeen.

Uusimmat