Farkkupeppu vailla vertaa – nainen ilman housuja kaupungilla!

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Muistatteko uutisoimastamme naisesta, joka aiheutti hämmennystä kaupungin vilinässä iholle maalatuissa farkuissa? Kadulla kulkeneet ihmiset eivät ensin huomanneet, että jalkoja myötäilevät pillifarkut olivatkin pelkkää ihomaalia.

YouTube
YouTube

Lopulta osa miehistä seurasi neitokaista kiinnostuneena. Nyt samaa on testattu muotimaailman ytimessä New York Cityssä. Kaunispeppuinen neitokainen oli ilmottautunut vapaaehtoiseksi testaamaan maalattujen farkkujen aiheuttamia reaktioita Manhattanilla.

Video osoittaa, että suurin osa ihmisistä ei kiinnittänyt paljaspeppuiseen naiseen mitään huomiota, ja nekin, jotka uskalsivat vilkaista neitokaisen heiluvaa takapuolta, käänsivät nopeasti katseensa muualle. Manhattanin sykkeessä on toisin sanoen aivan sama, kulkeeko siellä leveälahkeisissa samettihousuissa vai iholle maalatuissa farkuissa.

Nainen kävi kysymässä farkuistaan jopa vaatekaupasta, jossa myyjä ei kehdannut sanoa yhtäkään kummastelevaa lausetta neitokaiselle. Tai sitten häntä ei enää hätkähdytä mikään, koska suurkaupungeissa on totuttu näkemään ihmisiä myös alastomina ilman ihomaalia. Lopulta yksi mies reagoi naisen peppuun ja otti siitä kuvan kännykkäkamerallaan. Kyseessä oli todennäköisesti turisti.

Uusimmat