Tutkimus: Ikäero lisää merkittävästi avioeron riskiä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ikä on vaan numeroita, eikä aito rakkaus ole riippuvainen ihmisten syntymävuosista. Sen sijaan sitäkin enemmän merkitystä on elämänkokemuksella ja sillä, kuinka suhteeseen ylipäätään asennoituu oman historiansa valossa.

Eroavaisuuksia syntyy kuitenkin eniten, jos ikäero on tavallista suurempi. Tuore tutkimus osoittaa, että mitä suurempi parin ikäero on, sitä todennäköisemmin avioliitto päätyy eroon. Tilastotieteilijä Randy Olson laati tutkimustuloksen perusteella taulukon, joka esittää selkeästi ikäeron merkityksen liittojen toimivuuteen.

Samanikäiset pariskunnat eroavat vähiten, kun esimerkiksi viiden vuoden ikäerolla erkaantuminen tapahtuu 18 prosenttia todennäköisemmin, The Atlantic uutisoi. Mikäli ikäeroa on kertynyt parin välille 30 vuotta tai enemmän, eroavat he 172 prosenttia todennäköisemmin kuin samanikäiset rakastavaiset.

Syy löytyy nimenomaan rakastavaisten taustoista, jolloin täysin erilaiset lähtökohdat elämälle luovat haastetta myös suhteelle ja yhteisen sävelen löytymiselle. Arvomaailma vaihtelee suuresti taustojen, kypsyyden ja elämänkokemusten mukaan.