Tältä Taylor Swift näytti 11-vuotiaana lapsitähtenä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajatar Taylor Swiftin fanit yllättyivät äskettäin, kun tähden kaikki kappaleet poistettiin musiikin suoratoistopalvelu Spotifysta. Taylor Swiftin 27. lokakuuta julkaistu 1989-levy on osoittautunut suurmenestykseksi. Levyä myytiin Yhdysvalloissa ensimmäisen viikon aikana yli miljoona kappaletta.

YouTube
YouTube

Taylor Swift on nuoresta iästään huolimatta harrastanut laulamista jo pitkän aikaa. Nyt internetissä on julkaistu video, jossa pääsemme kuulemaan laulajattaren varhaista tulkintaa. Vuodelta 2002 peräisin olevalla videolla tuolloin 11-vuotias Swift esittää Yhdysvaltain kansallislaulun Detroit Pistonsin pelin alussa.

Taylor Swift riitaantui taannoin levy-yhtiönsä kanssa. Riitaan johti laulajattaren päätös julkaista uudella levyllään pelkästään pop-kappaleita aikaisemman country-vaikutteisen musiikin sijaan. Supertähden levy-yhtiön pomot olisivat halunneet Taylorin nostavan edes muutaman countrykappaleen albumille. Levy-yhtiön edustajat ovat sittemmin myöntäneet lopputuloksen tyydyttävän heitä.

Uusimmat