Tutkimus: Ihminen tarvitsee 20 tuntia omaa aikaa viikossa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Tunnolliset ihmiset eivät lepää kuin vasta vakavasti sairastuttuaan. Lepääminen mielletään muuten laiskottelemiseksi, eikä omaa hyvinvointia ehditä kuunnella. Kun elämä on tarkkaan aikataulutettua, unohtuu oma aika helposti tekemisen tohinoissa. Tämä kostautuu jossain vaiheessa.

Psykologi Linda Papadopoulos kertoo eHarmony-treffipalstan kustantamassa tutkimuksessa, että ihmiset unohtavat liian usein oman ajan tärkeyden. He keksivät jatkuvasti tehtäviä itselleen tai pohtivat, kuinka voisivat hyödyntää vapaa-ajan mahdollisimman tehokkaasti.

Ilman lepoa ei kuitenkaan synny tulosta – ainakaan pitkällä tähtäimellä. Työssäkäyvä ihminen tarvitsee rentoa oleskelua keskimäärin 20 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilön on asennoiduttava tekemättömyyteen tai pieneen nautiskeluun vähintään 2,5 tunnin ajaksi päivässä.

Toki oman ajan voi jakaa myös muutamalle päivälle tai viikonlopulle, pääasia on, että ihmisen energiatasot pääsevät tasaantumaan ja keho rentoutumaan säännöllisesti ja enemmän kuin muutaman tunnin viikossa. Tällöin ei saa stressata tai suunnittella – sen sijaan haaveilua ja hymyilyä voi harjoittaa rajattomasti.

Uusimmat