Marilyn Monroen rakkauskirjeet löytyivät – huutokaupataan eniten tarjoavalle

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Edesmennyt amerikkalainen kaunotar Marilyn Monroe on todellinen seksi-ikoni ja varmaankin maailman rakastetuin nakumalli. Taannoisessa paljastuskirjassa kerrottiin, että näyttelijättärellä oli salasuhde Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn kanssa.

YouTube
YouTube

Marilyn Monroe oli kolme kertaa naimisissa. Hänen ensimmäinen aviomiehensä oli poliisimies James Dougherty, toinen baseball-tähti Joe DiMaggio ja kolmas näytelmäkirjailija Arthur Miller. Nyt jo 50 vuotta mullan alla levännyt seksipommi pääsee aika ajoin otsikoihin arkistoista löytyneiden aarteiden ansiosta. Tällä kertaa päivänvaloon nousivat Marilyn Monroen saamat rakkauskirjeet aviomiehiltään.

Julien’s Auctions -huutokauppa aikoo myydä Marilyn Monroen rakkauskirjekokoelman eniten tarjoavalle. Mukana on sekä käsin että kirjoituskoneella raapusteltuja rakkaudentunnustuksia, jotka ovat tähän päivään saakka olleet salaisia. Kirjeistä käy selville, että Marilyn oli hyvin rakastettu nainen. Näyttelijätär Marilyn Monroe on noussut vielä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeenkin kohuotsikoihin. Taannoin Marilynin väitettiin esiintyneen aikoinaan seksifilmillä John F. Kennedyn ja Robert F. Kennedyn kanssa.