Kierrättäjä-äiti äärimmäisyyksiin – vaipanvaihtopöytä huoltoaseman roskalavalta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Lapset kasvavat nopeasti, joten kaikkea heille käyttöön tulevaa tavaraa ei kannata ostaa uutena. Pahimmassa tapauksessa joitakin vauvanvaatteita ehtii käyttämään vain muutaman kerran ennen kuin pienokainen on kasvanut niistä ulos. Nyt näemme äärimmäisyyksiin turvautuvan kierrättäjä-äidin.

YouTube
YouTube

Ihan kaikkea ei kuitenkaan kannata raahata kotiin, vaikka sen saisikin ilmaiseksi. Apple Melecio on mennyt säästäväisyydessään niin pitkälle, että nainen kuljettaa jopa leikkipuistoista löytyneet ja rikkinäiset lelut kotiinsa omalle lapselleen.

Nainen myöntää, että hänestä tuli tarkan markan vartija esikoisen syntymän jälkeen. Kierrättäminen on hieno asia, ja Apple hyödyntää esimerkiksi ystävättäriltään ilmaiseksi saamaansa rintamaitoa lapsensa ruokavaliossa. Harva kuitenkaan ryhtyy samanlaisiin äärimmäisyyksiin kuin Apple.

Hän nimittäin valmistaa vauvan peppupyyhkeet talouspaperista ja vaipat vanhoista t-paidoista itse kotona – ainoastaan kustannuksia säästääkseen. Perheessä on myös otettu käyttöön huoltoaseman yleisessä käymälässä ollut vaipanvaihtopöytä, joka olisi muuten pantu jäteastiaan. Kierrättäjä-äidin vinkit jaettiin TLC-televisiokanavan Extreme Cheapskates -ohjelmassa.