Kaatumaton viinilasi esiteltiin – tästä juoma ei helpolla läiky

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Punaviini ja loppuvuoden pimeät illat sopivat hyvin yhteen. Viinin juomiseen liittyy kuitenkin aina riskinsä, sillä muutaman lasillisen jälkeen juoman läikkyminen lasista vaatteille muuttuu entistä todennäköisemmäksi. Punaviinitahrat lähtevät tunnetusti erittäin huonosti pois monilta pinnoilta.

Maailmalla on esitelty vuosien mittaan useita kaatumattomia viinilaseja, joista valtaosassa kantava idea on samankaltainen. Nyt suunnittelijat Christopher Yamane ja Matthew Johnson ovat kehitelleet viinilasin, jonka kaatuminen vahingossa on käytännössä mahdotonta.

Monien muiden kaltaistensa tavoin Saturn Glass -lasissa ei ole lainkaan perinteistä jalkaa, vaan sen pohjan kaareva muotoilu estää lasia kaatumasta täysin kallelleen. Näin ollen lasin sisällä oleva neste ei pääse läikkymään yli. Yamanen ja Johnsonin Superduperstudio-sivujen mukaan täydellisen lasimallin kehitteleminen vei heiltä neljä vuotta.