Bikinikuvista kohu – American Pie -kaunotar anorektisen laihana

Viihdeuutiset · Annika Kela

Näyttelijätär Tara Reid on jakanut kuvan Instagramissaan, jossa hän poseeraa pelkissä bikineissä. Sen sijaan, että ihmiset olisivat kiinnittäneet huomiota näyttelijättären seksikkyyteen, ovat monet huolestuneet tähden riutuneesta ulkonäöstä. Monet ovat sitä mieltä, että Tara on enää vain varjo itsestään.

Instagram
Instagram

Monen huomio on kuvassa kiinnittynyt Reidin hoikkaan olemukseen ja etenkin hänen kapeisiin jalkoihinsa ja käsivarsiinsa. Lehtien palstoilla on kirjoiteltu Reidistä kommentteja, joiden mukaan tähtönen on laihtunut liikaa. Näyttelijätär on vastannut kritiikkiin kertomalla, että hän on siroluinen tyttö, joka on aina ollut yhtä hoikka.

Daily Mail -lehden mukaan tähti on kertonut, että hän syö säännöllisesti ja terveellisesti eikä hän sairasta syömishäiriötä. Reid on lehden mukaan nähnyt asiassa positiivisena sen, että häntä kritisoidaan liian hoikasta vartalosta, kuin että häntä haukuttaisiin lihavaksi.