Papparaisen unelmadeitit kaksosten kanssa – sidottiin ja ryöstettiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

84-vuotiaan Paul Aronsonin treffit 17-vuotiaiden kaksostyttöjen kanssa eivät menneet ihan niin kuin hän oli suunnitellut. Aronson tapasi aluksi toisen kaksosista nettisivustopalstalla, jossa nuoret tytöt etsivät itselleen elättäjäksi sopivaa miesystävää.

Aronson ja Shaina Foster kävivät yhdessä illallisella, jonka jälkeen Shaina ehdotti, että saisi ottaa toisille treffeille mukaan siskonsa Shalainen. Hetken ajan tilanne näytti siltä, että tulossa on Aronsonin unelmien ilta. Kolmikko illallisti yhdessä kalliisti, minkä jälkeen Aronson kutsui tytöt luokseen jatkamaan iltaa. He poikkesivat matkalla hakemaan vadelmalikööriä ja menivät Aronsonin kotiin.

Huoneistossa tapahtuikin yllättävä käänne, kun tytöt päättivät sitoa miehen kahvipöytään kiinni ja ryöstivät hänet. The New York Times kertoo Fosterin kaksosten ryöstösaaliin olleen 470 dollaria käteisenä ja miehen luottokortit. Tytöt ehtivät suorittaa läjäpäin meikki- ja vaateostoksia sillä aikaa, kun Aronson makasi avuttomana sidottuna pöytään.

Aronson oli ilman apua noin 20 tuntia, jonka jälkeen miehen naapuri oli löytänyt hänet ja irrottanut miehen siteistä. Shalaine on vierittänyt kaikki syytökset siskonsa Shainan harteille ja vakuuttanut, ettei olisi halunnut olla tapahtumissa millään tavalla osallisena.

Tällä hetkellä kaksosia odottaa pahimmillaan 15 vuotta ehdotonta vankeutta, jos heidät todetaan syyllisiksi kaikkiin syytöksiin. He ovat puolustuksekseen kertoneet Aronsonin olleen irstas ja ehdotelleen sopimattomuuksia, minkä tähden tytöt päätyivät sitomaan ja ryöstämään hänet.