Teinipoika järjesti tyttöystävälle ikimuistoisen yllätyksen

Viihdeuutiset · Annika Kela

Teini-ikäinen pariskunta oli seurustellut vuoden ajan, ja oli aika juhlia ensimmäistä vuosipäivää. Sen kunniaksi poikaystävä oli järjestänyt tyttöystävälleen suloisen yllätyksen, johon osallistuivat myös parin ystävät. Poika oli nähnyt paljon vaivaa, että tyttö ilahtuisi tärkeänä päivänä.

YouTube
YouTube

Tyttöystävän silmät sidottiin ja hänet johdateltiin puutarhaan, jossa ystävät odottivat lahjoineen ja ruusuineen tyttöä. Poika oli myös askarrellut tytölle söpöjä kortteja ja julisteita, joissa oli pariskunnan yhteiskuvia. Tyttöystävä luonnollisesti liikuttui näkemästään yllätyksestä.

Vuosipäivä oli tytölle varmasti erityinen. Hurmuriksi osoittautunut poikaystävä teki nappisuorituksen yllätyksellään ja tyttö oli lumoutunut herrasmiehen teosta. Teinipojalla oli harvinaisen hyvä taito hurmata ja miellyttää tyttöystäväänsä. Jää nähtäväksi, mitä teinipoika kehittelee seuraavan vuoden yllätykseksi.