Karma ei toteutunut: Seksirikollinen voitti lotossa miljoonapotin

Viihdeuutiset · Annika Kela

Yhdysvalloissa on äskettäin uutisoitu tapauksesta, jossa floridalainen mies voitti kolme miljoonaa dollaria lotosta. Huoltoasemalta lottokupongin ostanut mies voitti pääpalkinnon ja saapui palkinnon noutotilaisuuden leveän hymyn kera.

YouTube
YouTube

Kaikki eivät ole suhtautuneet miehen voittamiseen positiivisesti, sillä lottovoittaja on entinen rikollinen. Mies on oikeuslaitoksen mukaan tuomittu seksirikollinen. Vuonna 1999 hänet tuomittiin vankilaan kolmeksi vuodeksi ala-ikäisen lievästä pahoinpitelystä. Mies ei ole missään vaiheessa myöntänyt syyllisyyttä tapahtuneeseen.

Ihmiset ovat olleet näreissään siitä, että lottovoitto osui sellaisen ihmisen kohdalle, joka ei heidän mielestään ansaitse sitä. Mielensä pahoittaneet joutuvat kuitenkin kiukuttelemaan itsekseen, sillä arpaonni suosi tällä kertaa vanhaa linnakundia.