Mies laski suljettua liukumäkeä – karu seuraus videolle

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaverukset ovat kuvanneet videon, jossa yksi heistä laskee käytöstä poistettua liukumäkeä alas. Liukumäen sulkeminen on johtunut siitä, että vakavan suunnitteluvirheen takia mäki on lapsukaisille erittäin vaarallinen. Sen oppi myös mäkeä laskenut neropatti.

YouTube
YouTube

Yhdelle kaveruksista selviää karulla ja kivuliaalla tavalla syy sille, miksi liukumäki on otettu pois käytöstä. Mäen huipulta vauhtia ottava nuorukainen nimittäin lentää liukumäen hyppyreistä aivan liian vauhdikkaasti ja törmää lopulta mäen metallisiin reunoihin ja keskikaiteeseen.

Oli kuitenkin onni onnettomuudessa, että nuorukaiselle ei käynyt pahemmin. Vierestä seuraavat kaverit nauraa räkättivät hurjapään kohtalolle. Ehkä seuraavalla kerralla kaverukset noudattavat turvallisuusopasteita eivätkä yritä tempuilla käytöstä poistetuissa laitteissa tai telineissä.