Yökerho järjestää lasten bileitä – päästäisitkö lapsesi mukaan?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Alaikäisillä koko yön kestäviin juhliin on harvoin asiaa, mutta New Yorkissa yökerhobileitä on ryhdytty järjestämään myös lapsille. CirKiz on kuukausittain Cielo-yökerhossa järjestettävä tapahtuma, jossa 6 – 12-vuotiaat pääsevät nauttimaan konemusiikista ja tanssimisesta.

YouTube
YouTube

Lasten reivit saattavat kuulostaa joidenkin korviin kyseenalaiselta, sillä rave-kulttuuriin yhdistetään usein ekstaasin kaltaiset huumeet. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että Suomessakin ala-asteet ovat järjestäneet lasten limudiscoja rauhallisissa merkeissä jo vuosikymmenten ajan, vaikka aikuisten disco-kulttuuriin liittyi usein samanlaisia lieveilmiöitä kuin rave-bileisiinkin. Viime vuosina limudisco-kulttuuri on kuihtunut Suomessa huomattavasti.

Rave-juhlilla, eli reiveillä, tarkoitetaan usein tapahtumia, joissa yleisö tanssii DJ:n esittämän konemusiikin eri tyylilajien tahtiin. Reivikulttuuri syntyi 1980-luvulla Yhdysvaltain Chicagossa ja levisi nopeasti ympäri maailmaa. Erityisen suosittuja usein laittomat rave-bileet olivat Iso-Britanniassa. Suomessa laittomia reivejä järjestettiin erityisesti Turussa, Vaasassa ja Oulussa.