14-vuotias ampui murtovarkaan – ei saa syytettä

Ohhoh! · Annukka Heikkilä

Amerikkalaisvanhukset George ja Anna Marie Wyant säilyttivät kotonaan asetta tunkeilijoiden varalta. Eräänä päivänä heidän kotiinsa murtauduttiin ikkunasta, mutta isovanhempien luona vieraillut 14-vuotias poika suojeli isoäitiään ampumalla tunkeilijan.

YouTube
YouTube

Georgen ja Anna Marien kotiin oli yritetty murtautua kaksi kertaa aiemmin, minkä vuoksi he päättivät hankkia kotiinsa aseen puolustaakseen itseään ja kotiaan. Talossa oli tapahtumahetkellä ollut vain lapsenlapsi ja isoäiti Anna Marie, kun murtautuja oli rikkonut heidän ikkunansa.

Poika oli huutanut rikolliselle ja käskenyt häntä perääntymään. Hän oli myös pelotellut murtautujaa sanomalle, että hänellä on ase. Kun murtautuja ei kuunnellut ja oli jo puoliksi talossa sisällä, poika päätti ampui häntä.

Poika ampui murtautujaa kohti kolme laukausta, jotka tappoivat hänet. Charlotte Observer -verkkolehti kertoo, että poliisin mukaan teko oli oikeutettu eikä poika ole saamassa syytettä. Suomessa kotinsa puolustamisesta tällä tavalla olisi saanut oikeudessa pitkän vankeusrangaistuksen.

PS: Seuraa Staraa Instagramissa!

Uusimmat