Somalimies haukkuu itsenäisyyspäivän huligaanit: ”Paskapuhetta!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomeen yli 20 vuotta sitten muuttanut somali Wali Hashi, alkuperäiseltä nimeltään Abdi Wali Hassan Hashi, on noussut nettitähdeksi YouTubessa julkaisemallaan videolla. Sosiaalisessa mediassa parhaillaan nopeasti leviävässä Kissa pöydälle -raportissa Hashi tutustuu suomalaisten itsenäisyyspäivän viettoon Helsingin ydinkeskustassa.

YouTube
YouTube
YouTube
YouTube

Mies tiedustelee videolla suomalaisten tunnelmia tärkeänä päivänä ja ihmettelee miksi suomalaiset eivät ole avoimesti onnellisia. Hänen haastatteluunsa on päätynyt myös lehtikuvista tuttu ikkunanrikkoja, jonka nimeksi kerrotaan Joonas. Hashi ihmettelee avoimesti hulgaanien riehumista ja heidän vajavaisia argumenttejaan.

– Ihan hullua touhua. Ihan oikeasti. Siis kaikki tulevat tänne kävelemään ja huutelemaan. Ainoa selitys mikä täältä löytyy on se, että Suomi on korruptoitunut maa ja täällä ei ole rahaa. Mun mielestä se on paskapuhetta! Mutta on kova meininki kyllä ehdottomasti, Hashi toteaa.

– Olen asunut Suomessa 20 vuotta enkä tiennyt, että täällä on näin paljon ihmisiä, jotka ovat tyytymättömiä elämään. Niin paljon ihmisistä pidetään huolta ja ne kaikki polttavat pilveä ja juovat kaljaa siellä kadulla.

Wali Hashin videosta kertoi ensimmäisenä Seiska.