Alpakka vietiin vanhainkotiin – siitä tuli joulun nettitähti

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kamelieläimiin lukeutuva alpakka on monille suomalaisille hieman tuntemattomampi eläin, sillä sitä esiintyy Etelä-Amerikan ulkopuolella pääasiassa eläintarhoissa. Nyt Napoleon-niminen alpakka on kuitenkin muodostunut nettitähdeksi, kun se puettiin jouluiseen asuun ja vietiin vanhainkotiin.

Splash
Splash

Nelivuotias Napoleon vietiin vanhainkotiin virkistämään siellä asuvia vanhuksia, ja suunnitelma toimi paremmin kuin oli osattu edes aavistaa. Yhdysvalloissa Oregonin Portlandissa toteutetun tempauksen kuvat levisivät nopeasti verkossa, jossa miljoonat ihmiset ovat jo ihastelleet hauskannäköistä eläintä sekä erityisesti sen näkemisestä silminnähden iloisia vanhuksia. Napoleon esimerkiksi suuteli 95-vuotiasta Bill Vestalia päälaelle.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash