Poptähti eli vuosia Miley Cyrusin hitin tekijänoikeustuloilla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Jessie J on brittilaulajatar, joka on aloittanut uransa kirjoittamalla kappaleita muun muassa Miley Cyrusille ja Chris Brownille. Sittemmin neitokainen on alkanut itsekin pop-artistiksi ja pikku hiljaa niittänyt suosiota omilla kappaleillaan.

Hän on kertonut Daily Mailin mukaan, että elantonsa hän on saanut jo pidemmän aikaa muiden artistien suosion ansiosta. Jessie J on kertonut, että hänen kirjoittamansa Party In The U.S.A -kappale on ollut laulajattaren taloudellisen tilanteen pelastus.

Hän kirjoitti kappaleen Miley Cirusille vuonna 2010, jonka jälkeen siitä tuli suuri hitti ja se nousi monessa maassa soittolistojen kärkeen. Kappaleen kirjoittamisesta tulleet tekijänoikeuskorvaukset ovat maksaneet laulajattaren vuokrat kolmen vuoden ajan.

Jessie J selitti, että musiikkibisneksessä rahat liikkuvat tekijänoikeuskorvauksissa. Enää ei riitä, että on laulaja, vaan pitää myös kirjoittaa kappaleita itse jos haluaa tienata rahallisesti.