Stephanie vauhdissa bikineissä – ei tyytynyt tavalliseen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitytähti Spencer Prattin pikkusisko Stephanie Pratt on tehnyt itseään tutuksi julkisuudessa jo muutaman vuoden ajan. Varsinainen läpimurto on antanut vielä odottaa itseään, mutta nyt Stephanie on jälleen ikuistettu näyttäviin rantakuviin.

Julkkiskaunotar on parhaillaan lomailemassa Barbadoksella, jossa hän ei ole kuitenkaan tyytynyt tavalliseen lekotteluun auringossa. Neitokainen lähti nimittäin testaamaan veden paineella toimivaa ”lentolaitetta”, jonka avulla ihminen kykenee liikkumaan hieman vedenpinnan yläpuolella.

Stephanie Pratt on nähty televisiossa muiden muassa The Hills ja I’m A Celebrity… Get Me Out Of Here! -realitysarjoissa. Eläinsuojelujärjestö PETA on käyttänyt jo vuosien ajan kampanjoissaan alastomaksi riisuttuja julkkiskaunottaria. Viime vuonna myös Pratt poseerasi nakukuvassa hyvän asian puolesta. Hänen lisäkseen kuvissa ovat riisuneet muiden muassa Eva Mendes, Joanna Krupa, Pamela Anderson, Jayde Nicole, Kim Kardashian, Bethenny Frankel, Keeley Hazell ja Christian Serratos.