8 000 kilokalorin aamupala – ei ole laihduttajan valinta

Ruoka · Annukka Heikkilä

Olemme aiemmin kertoneet englantilaisten ravintoloiden huikeista aamupaloista, jotka ovat sisältäneet aikuisen ihmisen monen päivän kaloritarpeen yhdessä annoksessa. Nyt Portisheadissa sijaitsevassa The Corner Cafe -nimisessä kahvilassa on kehitelty aamupala, joka haastaa asiakkaan syömään huikeat 8.000 kilokaloria yhdeltä istumalta.

Aamupala maksaa 15 puntaa ja se sisältää yhteensä 59 annosta kahvilan ruokalistalta. Annoksessa on kuusi annosta pekonia, kananmunia, makkaraa, verilättyjä ja röstiperunoita. Aamiaisessa on myös neljä annosta ranskalaisia ja paistettuja sieniä, neljä sipulirengasta ja neljä paahtoleipää, paistettuja leipiä, höyrytettyjä ja grillattuja tomaatteja sekä papuja.

Tällä hetkellä Metro-lehti uutisoi viiden asiakkaan tarttuneen haasteeseen, mutta he ovat kaikki epäonnistuneet syömään jättiläisaamiaista tunnissa ilman apua. Haasteen vastaanottavan asiakkaan tulee olla yli 18-vuotias, annosta ei saa jakaa ja asiakkaan tulee lopettaa, jos hänelle tulee huono olo. Jos annoksen pystyy syömään saa ravintolalta palkinnoksi avaimenperän, etusetelin aamupalalle, oman kuvansa ravintolan seinälle sekä pienen pokaalin.