Nainen leikkasi pettäjämiehen peniksen irti – kaksi kertaa!

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kiinassa Henan provinssissa pariskunnan välienselvittely on saanut karmaisevat mittasuhteet. Aviomies oli jäänyt kiinni pettämisestä 30 yhteisen avioliittovuoden jälkeen ja vaimo oli leikannut hänen peniksensä irti saksilla.

Twitter
Twitter
Twitter
Twitter

Tilanne oli saanut alkunsa siitä, kun kiinalainen nainen Feng Lung oli nähnyt miehensä lähetelleen viestejä 21-vuotiaalle naiselle. Myöhemmin vaimolle paljastui, että aviomies oli lirkutellut myös monia muita naisia. Nuorista rakastajattarista tuohtunut vaimo oli päättänyt kostaa äärimmäisellä tavalla.

Kun aviomies oli mennyt nukkumaan, oli vaimo päättänyt iskeä miehen kimppuun saksien kanssa. Vaimo leikkasi kylmäverisesti miehensä peniksen irti. Huudoista säikähtäneet naapurit olivat soittaneet poliisin paikalle ja pian asuinalueelle kaahasi myös ambulanssi. Mies kiidätettiin sairaalaan ja penis onnistuttiin ompelemaan kiinni.

Katkeran vaimon raivo ei ollut laantunut vaan hän oli hakeutunut sairaalaan ja etsinyt pettäjämiehen käsiinsä. Miehen nukkuessa lääkkeiden vaikutuksen alaisena vaimo leikkasi miehen peniksen uudelleen irti ja heitti sen sairaalan ikkunasta pihalle. Järkyttävän kohtalon kokenut mies pahoinpiteli naisen ja poliisi saapui paikalle.

Vaimo pidätettiin ja peniksen etsintäoperaatio aloitettiin. Aviomiehen harmiksi hänen penistään ei löytynyt mistään. Poliisit epäilevät, että alueen kulkukoirat tai kissat ovat vieneet sen mukanaan. Kurjasta koettelemuksesta huolimatta miehen tueksi sairaalaan tuli hänen 21-vuotias rakastajattarensa. Nainen on kertonut tiedotusvälineille, että kunhan mies toipuu he menevät naimisiin. Peniksen kohtalo on jäänyt epäselväksi.