Tutkijat varoittavat – trendiherkku voi olla vaarallinen

Ruoka · Annukka Heikkilä

Skotlannista alunperin lähtenyt villitys, friteerattu Mars-patukka, on todella suosittu varsinkin turistien keskuudessa. Tämä herkku on todella sokeri- ja rasvapitoinen – ja tuoreen tutkimuksen mukaan se voi olla myös hengenvaarallinen.

Skotlannin Glasgown yliopiston tekemään tutkimukseen osallistui 24 vapaaehtoista tervettä noin 21-vuotiasta aikuista. Heille annettiin syötäväksi friteeratut Mars-patukat ja heidän elintoimintojaan tutkittiin samaan aikaan. Tuloksista kävi ilmi, että miehillä verenkierto aivoihin hidastui.

Verenkierron hidastuminen vähentää aivoissa hapensaantia ja on ensimmäinen merkki mahdollisesta sydänkohtauksesta. Mars-patukan syömisen jälkeen 90 minuutin sisällä miehet kokivat näitä oireita. Rasvaisen herkun jälkeiset oireet olivat melko lieviä, mutta tätä uppopaistettua suklaapatukkaa ei kannata ottaa kuitenkaan osaksi ruokavaliota.