Prosentilla ihmisistä pian 99 prosenttia kaikesta varallisuudesta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Oxfam International -hyväntekeväisyysjärjestö on julkaissut tutkimuksen, jonka mukaan vuoteen 2016 mennessä yhdellä prosentilla maailman asukkaista on enemmän rahaa kuin 99 prosentilla yhteensä. Järjettömältä kuulostava ennuste käy toteen, ellei maailman taloudessa tapahdu suuria muutoksia.

Hyväntekeväisyysjärjestön tutkimus on tehty Oxfordin yliopistossa. Sen mukaan tällä hetkellä yhdellä ihmisellä yhdeksästä ei ole tarpeeksi rahaa ruokaan ja yli miljardi ihmisistä joutuu tulemaan toimeen noin eurolla päivässä.

Oxfam International -järjestön toiminnanjohtaja Winnie Byanyima on erittäin huolissaan talouden kehittymisestä ja hän on ilmaissut huolensa puheessaan, jonka hän piti World Economic Forum -tapahtumassa. Maailman taloutta koskevassa jokavuotisessa foorumissa Byanyima kertoi, että mikäli radikaaleja muutoksia ei tapahdu, on tutkimuksen ennustus toteutumassa.

Byanyiman mukaan viime vuonna 85 maailman rikkaimman ihmisen omaisuus oli yhtä suuri kuin maailman väestöstä 50 prosentin ihmisen omaisuus yhteensä. Eli 3,5 miljardin ihmisen omaisuus vastasi 85 rikkaimman omaisuutta. Vuonna 2010 samassa laskelmassa rikkaiden määrä oli 388. Neljässä vuodessa rikkaat ovat rikastuneet entisestään ja köyhät köyhtyneet. Tutkimuksen mukaan kaikista maailman 1.645 miljardööristä yli kolmannes on perinyt osan tai koko omaisuutensa.