Kuollutta veljeään sureva Brutus-koira on sydäntäsärkevä näky

Viihdeuutiset · Stara.fi

Koirien tunne-elämää väitetään usein vajavaiseksi, ja jotkut ovat sitä mieltä, että koirat eivät osaa aistia muun muassa surua. Jokainen koiranomistaja kuitenkin tietää, että esimerkiksi suru, ikävä ja eroahdistus ovat koirilla aivan oikeita tunteita. Nyt se nähdään jälleen videolla.

Koiranomistaja Brett Bennett kuvasi videon tilanteesta, jossa hänen rottweillerinsa Hank oli yllättäen menehtynyt yön aikana 20. tammikuuta. Hankin veli Brutus oli mukana, kun Hankin ruumista vietiin viimeiselle matkalleen. 10-vuotiaan koiran kuolinsyystä ei ole tietoa.

Isäntä tallensi sydäntäsärkevän hetken, kun Brutus lähestulkoon itki veljensä ja parhaan ystävänsä perään, koska ei halunnut poistua kuolleen ystävänsä viereltä. Bennett kertoo videon yhteydessä, että voimakas reaktio oli yllätys myös hänelle itselleen. Tämän videon jälkeen tuskin kukaan väittää, etteivätkö koirat tuntisi surua.