Poika palaa kotiin vuosien jälkeen – äidiltä lähtivät jalat alta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Harry McGurk oli ulkomailla kaksi vuotta, minkä jälkeen hän palasi yllättäin kotiin. Harry sai kuvattua hänen äitinsä mahtavan reaktion videolle, kun äiti näki viimein poikansa kotona. 25-vuotias Harry oli reppureissaamassa kaksi vuotta pitkin Australiaa ja Aasiaa.

YouTube
YouTube

Video on muutettu yksityiseksi.

Hän kuvasi videolle ystävänsä avustuksella, kun hän asteli kotiinsa Lontoossa ja näki äitinsä pitkän ajan jälkeen. Harry käveli rennosti sisälle ja tokaisi äidilleen, että hänen kotiavaimensa näyttäisi edelleen toimivan. Äidin reaktio on vailla vertaa, kun hän kiljui hysteerisesti ja romahti lattialle nähdessään poikansa.

Harry on kommentoinut Daily Mail -lehdelle, että alkuperäisen suunnitelman mukaan hänen piti olla vielä toiset kaksi vuotta ulkomailla. Miehen passi oli kuitenkin menossa umpeen ja hänen piti tulla kotiin uusimaan se. Harry kertoi myös, että hänestä oli mahtavaa nähdä äidiltä niin iloinen reaktio hänen kotiinpaluuseensa.