Tältä Frendit-sarja näyttäisi vuonna 2015 – ei takuulla tulisi hittiä

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Kaikki muistavat varmasti Frendit-komediasarjan, jonka uusintoja näytetään televisiosta vuosi toisensa perään. Jo pelkkä ohjelman tunnusmusiikki saa muistelemaan erilaisia kohtauksia tai repliikkejä televisio-ohjelmasta. Nyt sarjan alkutunnuksesta on tehty päivitetty versio.

Nerdist-kanava on julkaissut YouTube-tilillään videon päivitetystä Frendit-televisiosarjan alkutunnuksesta. Video on tuotu hauskasti tähän päivään näyttämällä, miltä tämän hetken kaverukset näyttäisivät. Kaikki olisivat puhelimet kädessä jatkuvasti ja musiikkikin olisi melko erilaista kuin alkuperäisessä.

Tunnusmusiikkia on muokattu jonkin verran ja uudessa versiossa lauletaan esimerkiksi, että olen tukenasi, mutta pelkästään tekstiviestin välityksellä ja laulaja tekee huomion, että kaikki kasvattavat nykyään parran. Toivottavasti kaveriporukan illanvietto ei oikeasti olisi näin surullista katsottavaa.