Delfiinien joukkoteurastusta vastustettiin mielenosoituksella

Viihdeuutiset · Stara.fi

Delfiinit kuuluvat älykkäimpien eläinten joukkoon ja ne pitävät usein ihmisille seuraa esimerkiksi purjehduksilla. Delfiinien tiedetään myös pelastaneen onnettomuuksiin joutuneita ihmisiä hukkumiselta. Japanilaiset eivät kuitenkaan kunnioita näitä älykkäitä eläimiä, vaan teurastavat niitä vuosittain säälimättömästi jopa kymmeniätuhansia yksilöitä.

PETA
PETA
Kuva: PETA
Kuva: PETA

Japanin Taijissa käynnistyy vuosittain delfiinien teurastuskausi, jossa kalastajat teurastavat kokonaisia delfiiniparvia. Delfiinit ajetaan ensin veneillä satimeen ja sen jälkeen niiden ympärille levitettiin verkko. Sieltä väsyneet delfiinit noukittiin yksi toisensa jälkeen tapettavaksi pitkillä veitsillä. Kauneimmat yksilöt otettiin talteen elävänä myytäväksi delfinaarioihin ympäri maailmaa.

Perinteeksi väitetyn tragedian saama kansainvälinen vastustus ei ole vaikuttanut asiaan, vaikka sitä on vastustettu ympäri maailmaa jopa mielenosoituksilla. Eilen delfiinien joukkoteurastusta vastustettiin mielenosoituksella Los Angelesissa, josta alla olevat kuvat ovat.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash

Toissa vuonna verkossa kerättiin nimiä suomalaiseen vetoomukseen, jossa vaadittiin delfiiniteurastuksen lopettamista. Peräti 17.000 nimiä kerännyt adressi luovutettiin Japanin Suomen suurlähettiläälle.





Kuva: YouTube

Äärimmäisen julma surmaamistapa tuli jo aiemmin tutuksi Oscar-palkitusta The Cove -dokumentista, joka kuvattiin aikoinaan samalla paikalla. Japanilaiset jäivät kiinni jopa 23.000 viattoman delfiinin vuosittaisesta joukkoteurastuksesta, kun The Cove -dokumenttielokuva paljasti karmaisevan totuuden sikäläisestä delfiinibisneksestä. Katso dokumentin traileri tästä. Louie Psihoyosin ohjaama ja Oscar-palkittu dokumentti aiheutti aikoinaan järkytystä ympäri maailmaa, mutta japanilaiset ovat siitä huolimatta jatkaneet delfiinien silmitöntä tappamista. Alla toinenkin tuore video tappamisesta.

Oheiset kuvat ja videot ovat aikaisemmilta vuosilta.