Röyhkeä lintu haastoi riitaa koiran kanssa

Viihdeuutiset · Annika Kela

Kaupungilla asioinut koiranomistaja oli jättänyt koiransa odottamaan häntä rakennuksen rappusille. Pieni mäyräkoira oli sidottu talutushihnastaan kiinni rappusten kaiteeseen. Kiltisti omistajaansa odottava koira huomasi, ettei se ollut yksin rappusilla.

Koiran seuraksi oli lennähtänyt varis. Ilmeisesti lintu oli oivaltanut, että koira on talutushihnassa, sillä se alkoi tietoisesti kiusoittelemaan koiraa. Aina kun mäyräkoira käänsi sille selkänsä, se loikki nokkimaan koiran häntää.

Ilmeisesti linnun mielestä sillä ja koiralla oli hauska leikki meneillään, sillä lintu loikki ärsyttämään koiraa aina, kun siihen tarjoutui mahdollisuus. Koiran ilmeestä voi päätellä, että linnun toimet selvästi ärsyttivät sitä. Koira jäi linnulle alakynteen ja varis jatkoi tyytyväisenä kiusoittelevaa leikkiään.

Video kiusoittelevasta linnusta on julkaistu netissä. Videolta ei käy ilmi, onko koiranomistaja itse kuvannut videon, vai onko eläinten touhu herättänyt jonkun sivullisen mielenkiinnon. Joka tapauksessa, riitaa haastavasta linnusta on jaettu hauskaa kuvamateriaalia netissä.

Uusimmat