12-vuotias tyttö kaatui – äiti halusi nähdä videolta

Viihdeuutiset · Annika Kela

Teini-tyttö oli asettanut videokameran kuvaamaan hänen voimisteluharjoitteluaan. Neitokaisen epäonneksi jalkojen taivutukset eivät menneet ihan putkeen ja tyttö kaatui maahan. Epäonnistuneesta taiteilusta itsensä satuttanut nuorukainen alkoi itkeä äänekkäästi.

Sen jälkeen tyttö huusi äitiään auttamaan häntä. Huolestunut perheenäiti saapui tyttärensä avuksi ja kysyi mikä hänellä oli hätänä. Tytär kertoi kaatuneensa ja satuttaneensa selkänsä. Äidin huolestunut ja sympaattinen suhtautuminen tilanteeseen muuttui, kun hän kuuli, että tapaus oli tallentunut videolle.

Sen sijaan, että äiti olisi jäänyt paapomaan teinityttöään, halusi hän heti nähdä videon kaatumisesta. Ilmeisesti äiti oli tottunut siihen, että tytär oli välillä dramaattinen, sillä hän halusi ensin nähdä kuinka pahasta kaatumisesta oli kyse.

Äidin reaktion on tavallaan huvittavan aito ja tilanne on koomista katsottavaa. Nykypäivänä nuorten temppuilut useimmiten päätyvät videolle, kuten tässäkin tapauksessa. Tyttären oli todistettava onko hän lohduttamisen arvoinen näyttämällä kaatumisestaan kuvatun videon.