Naisen kuorsaus kuin lentokoneen jylinää – mies keksi käytännön pilan

Viihdeuutiset · Annika Kela

Nukahtaneiden ystävien ja puolisoiden kustannuksella on välillä hauska pilailla, etenkin jos unten mailla oleva ääntelehtii unissaan. Eräs nainen oli nukahtanut sikeään uneen sohvalle ja siitä hänen miehensä oli keksinyt idean tehdä pilailuvideon.

Neitokaisen kuorsaus nimittäin selvästi muistutti pientä lentokonetta. Hulvaton pilailuvideo on lähtenyt leviämään sosiaalisessa mediassa ja se on hauskuuttanut ihmisiä yksinkertaisella vitsailullaan.

Videolta kantautuvaa kuorsaamista seuraa kuvassa liitelevä pieni lennokki. Unissa ääntelehtiminen on saanut ratkiriemukkaan demonstraation siitä, miltä se kuulostaa. Videota katsellessa on vaikea olla nauramatta. Toivottavasti myös sikeästä unesta herännyt nainen on saanut hyvät naurut nähdessään hauskan kuorsausvideonsa.

Uusimmat