Pertti Kurikan Nimipäivien viisuvoitolla tyrmistyttävä seuraus: ”Kyllä nyt hävettää!”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen edustajaksi kuluvan vuoden Euroviisuihin valittiin eilen illalla Suomen karsinnan ennakkosuosikki Pertti Kurikan Nimipäivät, joka jätti Satin Circuksen toiselle sijalle. Valita oli monien katsojien mieleen, mutta heti sen jälkeen sosiaalisessa mediassa alkoi kuohua.

Monien Facebook ja Twitter -syötteet ja keskustelupalstat täyttyivät tyrmistyneistä viesteistä, joissa kritisoitiin kansan tekemää päätöstä jyrkästi. Kommenteissa ei sanoja säästelty, ja monet viestit menivät selvästi myös asiattomuuksien puolelle. Kehitysvammaisten pääsy edustamaan Suomea ei ilmeisesti ollut kaikkien mieleen.

– Kyllä nyt hävettää niiden ihmispaskojen puolesta, jotka lähettää nämä sairaat ihmiset kaiken kansan eteen naurunalaiseksi!!! Vauva-keskustelupalstalla valiteltiin.

Pertti Kurikan Nimipäivän pääsy Suomen edustajaksi noteerattiin Suomen lisäksi myös ulkomailla. Kritiikkiä on eilisen illan ja viime yön aikana esitetty jonkin verran. Samanlainen reaktio syntyi aikoinaan Lordin päästessä edustamaan Suomea. Silloinkin osa ihmisistä vuodatti tuntojaan ja kritisoi voimakkaasti valintaa. Ääni muuttui kuitenkin nopeasti kellossa, kun Lordi toi Suomeen historian ensimmäisen euroviisuvoiton.