Tämä hautamuistomerkki kiellettiin Tampereella: ”Liian vaarallinen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Eläkkeellä oleva Vaasan kaupunginarkkitehti Asko Halme on joutunut erikoiseen tilanteeseen, kun hänen tulevalle haudalleen Vaasassa hyväksytyn teräksisen konstruktiivisen spiraaliveistoksen pienempi variaatio ei käynytkään hänen vanhempiensa haudalle Tampereen Kalevankankaan hautausmaalle.

Asko Halme
Asko Halme
Asko Halme
Asko Halme

Staran saamien asiakirjojen mukaan Vaasassa jo aiemmin hyväksytty veistos katsottiin Tampereella sopimattomaksi hautausmaalle, vaikka se olisi ollut hieman pienempi ja teräksenvärinen. Tampereen seurakuntayhtymä perusteli päätöstään teoksen vaarallisuudella henkilökunnalle ja vierailijoille.

– Hautausmaalla asioivien ja työskentelevien turvallisuus. Koska veistoksessa on teräviä osia, voi esimerkiksi kumartuessaan kiven lähellä hoitotöitä tehtäessä satuttaa itsensä, Tampereen seurakuntayhtymän hautaus- ja puistopalveluiden työnjohtaja vastasi Halmeelle.

– Työntekijät joutuvat tekemään rivivälien siistimistöitä, ja silloin on vaarana juuttua vaatteistaan kiinni muistomerkistä ulkoneviin osiin, jolloin tasapainon pettäessä muistomerkki voi kaatua työntekijän päälle.

Taitailija itse on kuitenkin teoksensa vaarallisuudesta toista mieltä.

– Tampereelle ajateltu veistos oli vain 45-senttinen ja ainoastaan kivestä ylöspäin suuntautuva. Siihen törmäävän ihmisen täytyisi olla melko kömpelö. Itselläni on ollut tekemiäni teräsveistoksia kotona, ja vuoden-parin ikäiset lapsenlapsenlapset eivät ole meillä vieraillessaan ja juostessaan niihin törmäilleet, Asko Halme kertoi Staralle.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Vaasalaisia-verkkosivusto.

Uusimmat