MIes vastasi etsintäkuulutukseensa Facebookissa – näin poliisi vastasi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sosiaalisen median aikakaudella myös viranomaiset ovat valjastaneet eri mediat käyttöönsä. Esimerkiksi poliisi jakelee nykyisin etsintäkuulutuksia sekä Facebookissa että Twitterissä. Kerroimme taannoin kuinka eräs etsintäkuulutettu piti poliisia pilkkanaan Facebookissa.

Poliisi
Poliisi

Nyt Yhdysvaltojen Ohiossa on sattunut toinen vastaava tapaus, jossa etsintäkuulutettu vastasi omaan etsintäkuulutukseensa Twitterissä. Poliisi oli julkaissut Andrew Marcumin valokuvan ja etsintäkuulutuksen useista eri rikoksista, ja tieto päätyi nopeasti myös miehen itsensä tietoon.

Mies vastasi poliisille kirjoittamalla, ettei tunne puoliakaan listatuista tapauksista. Poliisi puolestaan vastasi viestiin pyytämällä miestä ystävällisesti pistäytymään poliisilaitoksella. Viestin ohessa oli valokuva tyhjästä sellistä, joka odotti Marcumia. Etsintäkuulutettu ei ole vielä ilmoittautunut poliisille.