Twerkkauksen SM-kisoissa riitti nähtävää – katso videokooste

Viihdeuutiset · Stara.fi

Twerkkaus nousi taannoin valtavaksi ilmiöksi, kun Miley Cyrus harrasti sitä miljoonien televisiokatsojien edessä palkintogaalassa. Jo ennen sitä tanssityyliä oli toki harrastettu pitkään, mutta hieman pienemmissä kuvioissa. Nykyisin lajissa kilpaillaan Suomessa saakka.

YouTube
YouTube

Äskettäin Suomessa järjestettiin nimittäin ensimmäiset twerkkauksen SM-kisat. Helsingissä sijaitsevan The Circus -yökerhon lavalla nähtiin upeita esityksiä, ja kisojen voittajaksi sekä lajin suomenmestariksi valittiin lopulta Tia-Maria Sokka. Toiseksi sijoittui Anniina Raittinen ja kolmanneksi Marijaana Gaye. Nyt oheisella videolla nähdään kisan kohokohdat.