Pete Poskiparta keikoille Yhdysvaltoihin ja Espanjaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mentalisti Pete Poskiparran Mies, mikrofoni ja mieli -esitys on tilattu Yhdysvaltoihin, Espanjaan ja Ruotsiin. Parhaillaan Suomen-kiertuetta tekevä Poskiparta esiintyy huhtikuussa kahdella esityksellä Fuengirolassa, kesäkuussa esitys nähdään Tukholmassa The Stockholm Magic Festival tapahtumassa ja saman kuun lopulla Portlandissa Yhdysvalloissa.

Mies, mikrofoni ja mieli esitys on saanut myös lisäesityksiä Suomeen. Turussa esitys esitettiin jo kahdesti täydelle Logomo-teatterin salille, joten esitys tehdään vielä kerran Turussa 30. maaliskuuta. Lisäksi kiertueen loppuun on lisätty esitys Saloon 25. huhtikuuta kulttuuritalo Kivassa.

Samaan aikaan Poskiparta rakentaa uutta sooloesitystään Tampereen Komediateatteriin. Esityksen nimeksi tulee Mielenkääntäjä ja se saa ensi-iltansa 16. lokakuuta. Mielenkääntäjä nähdään Tampereen lisäksi ainakin Turussa, Helsingissä, Salossa, Uudessakaupungissa ja Kaarinassa.