Nainen esittää supertähtiä videoillaan – montako tunnistat?

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Olemme nähneet aiemmin monia tapauksia, joissa esimerkiksi jokin meikkitaiteilija harrastaa itsensä maskeeraamista julkisuuden henkilöiden näköisiksi. Osa menee äärimmäisyyksiin halutessaan oikeasti näyttää ihailemaltaan tähdeltä ja käyttävät satoja tuhansia kauneusleikkauksiin.

Eräs nainen on keksinyt kuitenkin melko edullisen tavan harrastaa tätä muuntautumisleikkiä. Englantilainen televisiotoimittaja Jayne Sharp tekee hulvattomia videoita Vine-palveluun. Sharp on meikannut videolla aina itsensä joksikin kuuluisuuden henkilöksi tai koittaa toisintaa jonkin mediassa kohua aiheuttaneen kuvan. Lopputulokset ovat todella hauskoja ja kieli poskessa tehtyjä.

Toisintaessaan jonkin tähden kuvan nainen yleensä maskeeraa itsensä vaihtelevalla menestyksellä näyttämään tähdeltä. Välillä Sharp käyttää kuvassa miehellisen varustuksen aikaansaamiseksi banaania, pyllyn täytteeksi palloja ja vatsalihaksiksi sämpyläpakettia. Erilaiset peruukit ja asusteet kuuluvat myös naisen vakiovarusteisiin.